28.5.2017

Teivossa rallyilemassa

Tänään jatkettiin Unnan kanssa rally-tokouraa starttaamalla ekaa kertaa AVO-luokassa. Ajeltiin Ylöjärvellä Teivon raviradalla kisaamassa. Samana viikonloppuna Teivossa pyöri sekä agility- että rally-tokokisoja aina perjantaista sunnuntaihin (perjantaina ei tosin tainnut olla rallykisoja). Matkustettiin jo aamulla aikaisin paikanpäälle katsomaan seurakavereiden suorituksia ALO-luokassa. Oli aika luksusta, kun seuran väellä oli oma teltta valmiiksi pystytettynä. Oli hyvä edustus meiltä näihin karkeloihin! ;)

Radat oli tosi kivoja! Alkuun jännitin kisapaikkaa, koska agilitykentät oli vieressä ja muutenkin hulinaa oli enemmän kuin yleensä. Unna ei kuitenkaan reagoinut sen kummemmin kuin aiemminkaan, joten siinä mielessä hyvillä mielin sai lähteä radoille. Meille sattui tosi kuuma päivä, joten se vaikutti hieman Unnan suoritukseen.
A-rata oli Pia Heikkisen käsialaa. Kiva rata, sekoilin itse aika paljon omiani mutta saatiin kuitenkin tulos 94p. ja 3.sija. Hieman ohjaajaa rokotettiin liiallisesta koiran houkuttelusta joillain kylteillä, valitettavasti en huomannut pyytää ketään kuvaamaan niin olisin itsekin käytännössä nähnyt mitä tuli tehtyä.. B-radalla tuomarina oli Anna Pekkala. Hänen radoillaan en ollutkaan ennen ollut. Arvostelu oli hänellä tiukempi, joskin rata oli kiva. Ohjaajavirheitä otin tältäkin radalta muutaman, lopputulos 97p. ja sija 1! Taitava Unski ♥ Tää on siitä niin ihmeellinen laji, että kun tuntuu et ihan hirveetä koiran perässävetämistä koko rata, niin sit saadaan kuitenki tuollasia pisteitä. En ymmärrä..
Unna ja palkintosaalis ♥ Kuten ehkä kuvasta huomaatte, Unna on päässyt kesäturkkiin! Käytin sen trimmaajalla turkin ohennuksessa, ja oli kyllä hyvä päätös. Koira on paljon tyytyväisempi, tuolla kun tuota turkkia on siunaantunut. Ensi vuonna ohennetaan turkki varmasti uudestaan.

14.5.2017

Silmäharmitus

Eipä ole mulla nyt sitten ainuttakaan silmätervettä koiraa. Mainitsin aiemmassa postauksessa Unnan oikeassa silmässä olleesta valkoisesta pisteestä, joka ilmestyi oikeaan silmään noin puoli vuotta sitten. Se oli ensin kiinteä pieni valkoinen ja selvärajainen piste, mutta nyt kuukauden aikana pinta on alkanut säröillä ja haalistua. Lisäksi Unnan silmät alkoivat vuotaa. Suurin vaikutus on varmasti katupölyllä (Unnan silmät ovat aina vähän keväisin vuotaneet), mutta 'epämääräinen' silmä vuoti hieman enemmän ja oli inan punoittavampi.

Käytiin viime lauantaina Porin eläinlääkäripalvelun järjestämässä virallisessa silmätarkastuspäivässä, eläinlääkärinä oli Leena Ruotsalainen-Ryökkynen.Kerroin Unnan silmässä olevasta muutoksesta, ja eläinlääkäri katsoi silmää ja totesi heti että sarveiskalvon pinnassa on jotain. Eläinlääkäri katsoi silmää vielä toisella linssillä, ja totesi, että sarveiskalvon pintaan kerääntyy kolesterolia, joten kyseessä on koreadystrofia (epiteliaalinen eli pintakerroksen).

Eläinlääkäri kertoi, että shelteillä vaiva on varsin yleinen. Perinnöllinenhän se on, mutta ei estä jalostukäyttöä eikä yleensä haitaa koiraa pahemmin. Otteita Kennelliiton sivuilta;

'Sarveiskalvon dystrofia

Sarveiskalvon dystrofiaa eli aineenvaihduntahäiriötä on kolmea eri muotoa (epiteliaalinen eli pintakerroksen, stromaalinen eli keskikerroksen ja endoteliaalinen eli sisäkerroksen muutos), joista yleisimmässä eli epiteliaalisessa dystrofiassa on kyseessä molemmissa silmissä ilmenevä rasvakertymä sarveiskalvon pintaosassa.
Vaiva on todettu perinnölliseksi mm. beaglellä, cavalierilla ja siperianhuskylla, mutta sitä nähdään satunnaisesti myös muissa roduissa. Se ilmenee yleensä keski-ikään mennessä, on paljain silmin havaittavissa, mutta aiheuttaa vain harvoin koiralle näkö- tai muita ongelmia. Ruokinta ja hormonaaliset tekijät saattavat osaltaan vaikuttaa vaivan ilmenemiseen.
Pinnallinen dystrofia ja usein myös stromaalinen dystrofia ovat koiran elämän kannalta useimmiten vähämerkityksillisiä. Etenkin roduissa joissa sitä ei ole oletettu perinnölliseksi ongelmaksi, tapauksia voidaan käyttää jalostukseen.--'

Tuossa kuva, heijastuman alla näkyy pyöreän muotoinen valkoinen piste. Se on nyt vielä viikko silmälääkärikäynnin jälkeen haalistunut, ihan kuin tuo pinta olisi tuosta kuorinut pois. Eläinlääkäri tsekkasi myös sen, ettei pintaan ole muodostunut haavaumaa. Onneksi ei ollut. Jos silmä alkaa vaivaamaan, siihen voi tehdä kirurgisen toimenpiteen ja 'tasoittaa' sarveiskalvon pintaa, mutta sille ell ei nyt nähnyt tarvetta. Jos silmä ärtyy, voi silmään laittaa kosteutustippoja, kuten ollaan tehtykin. Punoitusta oli hieman, mutta ei vielä niin että antibioottia olisi tarvittu. Nyt silmän tilanne on tasoittunut, eikä se vuoda enää juurikaan.

Hieman harmittaa, mutta eipä tälle mitään voi. Unnalla tuskin pentuja tulen tekemään, joten ei meille suuri takaisku ole kunhan vain ei tulisi jatkossa vaivaamaan. Harrastukset jatkuu kuten ennenkin. Ai niin, Unnalta katsottiin käynnillä virallisesti myös polvet ja sydän, ja niissä ei ollut mitään moittimista. Jotain hyvääkin!