31.12.2016

Katsaus menneeseen ja katseet kohti tulevaa

Alkaa olemaan taas se aika vuodesta, kun pitäisi koota tämän vuoden saavutukset ja miettiä uusia tuulia tulevaan vuoteen. Joulu meni taas isän luona Pomarkussa, ja tämän viikon olen lomaillut. Loma tuli todellakin tarpeeseen, niin minulle kuin koirillekin.

Jono mummulan jouluiseen ruokapöytään (feat. siskon Loki-aussie)

Tämä vuosi on ollut aika vuoristorataa. Loppuvuotta varjosti Unnan sairastelu, enkä ole vieläkään ihan varma ollaanko päästy pahimman yli. Luna sen sijaan pysyi aika terveenä, ja kroppakin on pysynyt kunnossa. Vuoden tavoitteet alla, sekä vähän analyysiä niiden toteutumisesta.

Unna
-  Agilityuran jatkaminen eli kisaaminen sekä valmennuksissa käyminen
- Jos ottas uudestaan tokon alokasluokan korkkauksen tavoitteeksi (tai jos edes johonkin mölleihin?)
- Säännöllisestä lihashuollosta kiinnipitäminen


Agilityssa noustiin heti keväällä kakkosiin, ja käytiin myös valmennuksissa aktiivisesti. Radat oli hyviä ja Unna hyvä ohjattava. Toukokuussa tapahtui kuitenkin pieni äksidentti (Unna hyppäsi päin estettä), jonka jälkeen oltiin sairaslomalla ja huollettiin kroppaa kuntoon. Heinäkuussa Unna sairasti maha-suolikanavan tulehduksen, jonka jälkeen on kamppailtu maha- ja närästysongelmien kanssa. Eri ruokavalioita ollaan kokeiltu ja oltiin myös lääkityksellä pari kuukautta. Hetken meni jo hyvin, mutta nyt tuntuu että närästysoireet on palanneet. 😔

Tokossa korkattiin keväällä alokasluokka saaden tulos ALO1, ja heinäkuussa osallistuttiin Kankaanpään seudun kennelyhdistyksen joukkueessa tokon SM-kisoihin! Se oli ihan mahtava kokemus, vaikka suuria tuloksia ei mukana tuotu (ALO3). Tokossa ollaan löydetty Unnan kanssa vihdoin yhteinen sävel, joten ehkä jatkossakin meitä nähdään kisakentillä.

Lihashuolto meillä on kuulunut läpi vuoden ohjelmaan, osteopaatilla tuli käytyä varsinkin kesällä ja syksyllä aktiivisesti Unnan sairastelun vuoksi. Alkuvuoteen meille on varattuna aika koirien jäsenkorjaajalle Kokkolaan, mielenkiinnolla kokeillaan sitäkin! Osteopatiasta meille on ollut ainakin ihan suunnaton apu.

Luna
- Rally-tokossa RTK1-tunnuksen saavuttaminen
- Tokossa yksi EVL1-tulos
- Säännöllisessä lihashuollossa käynti ja kropan tasapainon säilyttäminen


Lunan kanssa vuosi oli hieno. Rally-tokossa saavutettiin heti alkuvuodesta RTK1 ja startattiin jopa AVO-luokan kisoja. Osallistuttiin lokakuussa myös Kankaanpään seudun kennelyhdistyksen joukkueessa rally-tokon SM-kisoihin, missä saavutettiin viimeinen hyväksytty tulos AVO-luokasta ja saatiin RTK2. Rally-tokokärpänen on päässyt vähän puraisemaan.. 😄

Tokossa saatiin VIIMEIN eka EVL1-tulos kesäkuussa Huittisten kokeesta, ja vieläpä toinen 1-tulos oman seuran kokeesta heinäkuussa. Viimeistä ykköstä ei enää tänä vuonna saatu, mutta olen suunnattoman onnellinen siitä, että meitä vaivanneesta vireongelmasta ollaan päästy eroon. Nykyään joudun enemmänkin rauhoittelemaan Lunaa kehässä, kun vielä keväällä jouduin vetämään sitä kokeissa perässäni.

Lunan kroppa on ollut myöskin suht hyvässä kunnossa, toki sieltä aina jotain vinoutta löytyy kun hoidoissa on käyty. Agilityn lopettaminen oli vaan niin selkeesti oikee päätös. Lisäksi rally-toko temppuineen on tuonut vähän vaihtelua tokon yksitoikkoisiin liikkeisiin, ollaan mm. opeteltu nyt oikealla puolella seuruuta. Ja on muuten pikkusen vaikeeta sisäistää, niin koiralle kuin ohjaajalle! 😂


No mites vuosi 2017 sitten?

Lunan kanssa tavoitteet on selkeät. Unnan kanssa en tiedä uskallanko kovin tavoitteita asettaa, jos tuon terveyden kanssa joudutaan vielä taistelemaan. Unnan kohdalla voisi olla oikeastaan enemmänkin toiveita kuin tavotteita.

Unnan tavoitteet (toiveet) vuodelle 2017
- Agilityharrastuksen elvyttäminen jos terveyden puolesta mahdollista
- Tokosta TK1 (heh)
- Rally-tokossa kisaamisen aloittaminen ja ainakin yksi ALOHYV-tulos
- Ja se suurin toive; TERVEYTTÄ! + säännölliset kehon huollot

Lunan tavoitteet vuodelle 2017
- TK4 eli FI TVA on meidän suurin ja tärkein tavoite ensi vuodelle
- Rally-tokossa voittajaluokan korkkaus, siihen en sen kummempaa tavoitetta aseta
- Terveyttä myös Lunalle! + säännölliset kehon huollot

Tämä vuosi on silti ollut tosi hyvä, vaikka Unna onkin vähän sairastellut. Toivonkin hartaasti, että päästään kisaamisen makuun eri lajeissa heti alkuvuodesta (yritys ainakin on kova, toki Unna on saatava ensin kuntoon). Oon niin onnellinen mun harrastuskamuista! ♥

Haluammekin Lunan & Unnan kanssa toivottaa lukijoille
kaikkea hyvää vuodelle 2017!

4.12.2016

Riitta Kivimäen tokokoulutuksessa 3 - 4.12

Vähän eloa taas tähänkin blogiin. Oltiin koirien kanssa Riitta Kivimäen tokokoulutuksessa tänä viikonloppuna omalla hallilla, ja saatiin taas hyviä eväitä taas liikkeiden treenaamiseen. Osallistuin koulutukseen sekä lauantaina että sunnuntaina, ja molempina päivinä treeniaikaa oli 2 x 20min. Meidän tuurillamme juuri täksi viikonlopuksi luvattiin pakkasta, vaikka alkuviikko oli ollut lauhaa keliä, ja välillä oli väen varpaat ja sormet kovilla... Mutta selvittiin iloisessa seurassa!

Lauantaina koulutus alkoi meidän ryhmällämme klo 12, ja pakkastakin oli vain noin viisi astetta. Lunan kanssa otettiin ekalla kierroksella ohjattua noutoa, koska siinä on viime aikoina esiintynyt eniten epävarmuutta. Merkille menee hyvin, mutta noutamaan ei aina edes lähde. Kokeiltiin ihan sellaista, että koira laitettiin merkille ja heitettiin kapulat paikoilleen. Epävarmuutta oli tällöinkin, mutta paremmin haki. Jos koira lähetettiin hakemaan esim. oikeaa kapulaa, ensin heitettiin oikea ja sitten vasen kapula jolloin viimeinen muistikuva koiralla vasemmasta kapulasta (vaikeusasteen nosto). Lisäksi sihdattiin kapulat mahdollisimman lähelle seinää. Naksu ja suullinen palkka aina jo kapulan nostosta ja löytämisestä. Riitta sanoi että tasamaanouto Lunalla on hyvä, joten nyt vain treenailemaan noiden kapulan heittojen kautta.

Unnan kanssa katsottiin (tai piti katsoa) seuruuta ja kaukoja, mutta lähdettiinkin puuttumaan neidin jatkuvaan pomppimiseen. Olen ihan itse antanut koiran tavoitella palkkaa, eli esim. sivulla etujalat eivät pysy maassa vaan koira hyppii palkkakäteen. Koiralta pitää siis vaatia, että palkka ei tule ennen kuin jalat pysyvät maassa. Riitta sanoi myös että sivullaolon paikka ei Unnalla ole täysin selvä, eli sitäkin pitää vielä lähteä vahvistamaan. Olen myös antanut palkan liian edestä, jonka vuoksi Unna edistää seuruussa. Palkan tultava siis aivan oman jalan vierestä.

Sunnuntaina aamulla pakkasta oli -15 astetta. Onneksi oltiin vasta iltapäiväryhmässä klo 13.30 alkaen, ja silloin pakkasta oli enää vain kuutisen astetta. Tällä kertaa tein vain Unnan kanssa, koska Unnan kanssa meillä on paljon enemmän treenattavaa.

Ekalla kierroksella jatkettiin samaa kuin lauantaina. Seuruuta katsottiin vähän enemmän, ja siinä Riitta antoi vinkiksi alkaa tekemään enemmän seuruupätkiä niin, että ottaa koiran mukaan liikkeestä seuruuseen eikä niinkään perusasennon kautta. Toisella kierroksella katsottiin ruutua. Ruudun paikkaa olen opettanut kosketusalustalla, jota Unna tarjoaa tosi hyvin. Unna etenee tosi hyvin ruutuun ja löytää paikan, mutta sitä pitäisi vahvemmin lähteä opettamaan pysymään alustalla. Eli kriteerin selkiyttäminen > molemmat etutassut alustalla, tai kehut/palkat loppuu. Kun koira liikkuu pois alustalta, ohjaaja jähmettyy. Unna hoksasi homman juonen tosi nopeasti.

Lopputulemana; mun pitää selkiyttää kriteerejä monessa asiassa!! Lisäksi molempien haukkumiseen Riitta ohjeisti puuttumaan niin, että kun haukku alkaa niin kevyesti pannasta kiinni ja hetkeksi kaikki toiminta loppuu. Koiran pitää opetella hillitsemään vireensä, innostua saa mutta haukkua ei. Tätä pitää harjoitella ensin ilman liikkeitä, innostetaan koiraa ja palkataan jos pysyy hiljaa mutta jos ei > pannasta kiinni ja tylsyys alkaa. Ihan omaa saamattomuutta on, etten ole näihin asioihin puuttunut..

Ihan älyttömästi tuli taas uusia ideoita ja intoa treenaamiseen! Tälläistä lisää. :) Unnakin oli oudon super, jospa sen taas jossain kohtaa uskaltaisi ilmoittaa tokokokeeseen myös..