17.7.2016

Askel lähempänä tavoitetta!

Kirjoittelu on taas jäänyt vähän vähemmälle, tällä kertaa johtunee kesälomasta joka surukseni tänään päättyy.. Ankea arki alkaa siis taas huomenna. Lomalla on touduttu yhtä sun toista; käyty vierailulla äitini luona maalla, isäni luona maalla niinikään, treenattu ja kisaltukin muutamaan otteeseen.

Juhannuksen olin Nummirockissa, mutta ihana siskoni otti karvalapset hoitoonsa joten sain viettää juhannuksen juhlien tietäen, että koirulit ovat hyvässä hoidossa. Heinäkuun alun vietin äitini luona Pohjanmaalla, ja sieltä matkustettiin Vaasaan tokokisoihin 2.7. Ne kisat olisi voinut jättää menemättä, Luna oli väsynyt eikä jaksanut keskittyä _yhtään_. Tuloksena toiseksi huonoiten mennyt tokokoe ikinä, ei tulosta ja itsellä huono fiilis.
 Sairas pieni karvalapsi :(
Naapurikyylät!

Tokon kotikisat kisattiin Kankaanpäässä viime torstaina, jonne olin ilmonnut sekä Lunan ja Unnan. Surukseni jouduin perumaan Unnan osallistumisen, sillä ripuloituaan viikon jouduin menemään typyn kanssa eläinlääkäriin, jossa todettiin mahasuolikanavan tulehdus. Antiboottikuuri jouduttiin aloittamaan, joten sen vuoksi en voinut kisaan osallistua. Unna ei oikeastaan muuten tuntunut kipeältä, ehkä hieman tavallista nuutuneempi oli kun kaikki tuli läpi. Antibioottikuuri loppui eilen, ja Unski on parantunut hyvin, joten päästään osallistumaan SM-kisoihin (apuva!)

Lunan kohdalla Kankaanpään tokokoe meni paremmin kuin uskalsin toivoa, parannettiin tulosta aika reippaasti! Tuomarina meillä oli Kurtti.

Yllä pisteet. :) Mulla oli taas mun kisakaveri mukana kehässä, ja se näkyi heti myös pisteissä. Kaikki meni aika nappiin muutamaa hienosäätöä lukuunottamatta, ohjatussa jouduin antamaan uuden käskyn kun meinasi lähteä keskikapulalle.


Lopputuloksena 301p, KP ja 1.sija! Ollaan taas yhden askeleen lähempänä meidän tavoitetta. Ensi viikko kuluu Unnan kanssa SM-kisoihin treenatessa, kun meidän seuran joukkue lähtee valloittamaan kisat (heh)! KSKY:n ensimmäinen joukkue ikinä tokon SM-kisoissa, aika siistiä! Luna pääsee isälle viikonlopuksi hoitoon, ja se saa viettää hyvin ansaitun vapaan kaikensortin treenailuista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti