5.9.2014

Upee Luna!

Me ollaan Lunan kanssa edustettu oikee kunnolla nyt viikon sisään. Viime viikonloppuna meillä oli hallin avajaiset, joissa kisattiin möllitokossa ja mätsärissä. Möllitokossa Luna kipusi hienosti 1.sijalle saaden 187 ½ pistettä. Saatin aivan upeat palkinnot, tunnareita, itsetehdyn pallolelun, noutokapulan ja vaikka mitä! Mätsäreissä Luna oli myös lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen, ollen pienten aikuisten SIN2! Mukava yllätys. :D Unna edusti myös söpönä, sijoitusta ei tällä kertaa tullut eli tulos PUN-.

Tänään käytiin sitten pitkästä aikaa tokokisoissa Ikaalisissa hienolla kentällä Koiralassa. TK2:sta mentiin hakemaan ja sen kanssa myös tultiin kotiin! Tuomarina jälleen kerran Ilkka Stén. Lunan osalta aika perussuoritusta, pikkusen meinasi tulla noudossa hätä käteen kun Luna hukkasi kapulan. Olin jo ihan varma, että joudun antamaan kaksoiskäskyn mutta ehei, minun pikku otus jaksoi etsiä sitä kapulaa ilman lisäkäskyjä ja saatiin erävoitto! Luoksetulossa vähän ennakoi, mistä tuli 8, mutta muuten 9-10 tienoilla liikkui arvosanat. Tulos sitten lopulta oli AVO1, KP, sija 1/7 ja TK2! Tämän vuoden tavoite tokon osalta siis plakkarissa. Hiukan se VOI(voi)-luokka houkuttaisi vielä tänä vuonna, mutta katsellaan.


 Meidän TK2 -kolmikko!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti