16.3.2014

Marjo Heinon agilityvalmennus 8.3 ja Lempäälän agilitykisat 16.3

Olen taas vähän perässä tämän blogin päivittelyssä, paljon tapahtuu mutta en saa vain aikaiseksi kirjoitella. Viime viikonloppuna oltiin taas Noormarkussa Heinon Marjon valkussa, ja taas tuli huomattua että meillä on vielä pitkä matka edessämme..


..Tämä rata oli täyttä sylkkäritreeniä, onneks kyseessä oli sellainen liike mitä käytän paljon ja Luna näin ollen sen osasi. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui lähinnä se, että koira kävi niin kierroksilla että jouduin jatkuvasti laittamaan sitä maahan makaamaan hetkeksi. Päästiin rata loppuun, mutta joissakin kohdissa jouduttiin aika lailla pyörimään ennen kuin saatiin mitään aikaseksi. Yllättävän vaikeaksi osottautui esteeltä 14 sylkkärillä kepeille; liikuin vähän liian innokkaasti eteen, kun olisi pitänyt odotella koiraa.

Ohjeeksi saatiin vahvistaa kontakteja, niissä onkin nyt selvästi tapahtunut heikkenemistä viime aikoina.. Neiti on alkanut varastaa eikä pysähdy kontakteille, joten ne menevät nyt tehoharjoitteluun. Lunalla on myös liian kova vauhti, ja se hyppää esteiden jälkeen liian pitkälle, jolloin se herkästi hakeutuun väärille esteille. Saatiin kotiläksyksi harjoitella namikipolla niin, että esteen jälkeen on namikippo, jotta saadaan koira hyppäämään lähemmäs estettä. Mun pitäs kanssa opetella näyttään koiralle aikasemmin seuraava este, oon auttamatta jäljessä jatkuvasti. Ens viikolla taas Marjon oppiin. ;)

Ja tänään oltiin tosiaan agilitykisoissa Lempäälässä. Eipä sieltä ollut kotiintuomisina kuin 5 ja kaks hylkyä, mutta sillain kokonaisuutena oon tyytyväinen. Koira kuunteli, eikä lähtenyt tohottamaan kuten sillä on tapana. Ekalla radalla nolla ei ollut kaukana; vitonen tuli putkelta, jonne Luna siis suhahti mutta palasikin takaisin. Kyseessä oli musta putki ja jyrkkä kulma, joten pitää nähtävästi näitä treenailla. Toisella radalla ohjailin miten sattuu, ja koira meni väärän radan. MUTTA neiti myös juoksi keinun läpi, joten se treeni noilla kontakteilla on kyllä tarpeen..

..Ja sitten tämä hyppyrata (josta ainoa video kun unohdin kuvaamisen täysin). Tsiisus se oli kyllä lähempänä 2.luokan rataa! Oli takaakiertoo ja vaikka mitä. Perseelleenhän se meni,  jonka kyllä jo etukäteen arvasin. Luna lähti kepit KAKSI kertaa väärältä puolelta, en oo varma mitä siinä tapahtu. Kolmannella sain sen kepeille ja renkaaseen ja putkeen, ja sitten tuli tämä kahden esteen sarja.. Ja sohlasin siinä ja koira hyppäs esteen väärältä puolelta. Ja lopussa olin taas liian hidas. Lunalle pitäisi tota eteen!-käskyä opettaa paremmin, se ei selvästi sitä kunnolla osaa. Huh en tiiä. :D

Alkaa kyllä olemaan jo kisoissa selkeesti parempi ote, en enää jännitä niin että lamaannun. Koira toimii, kun vaan itse saisi nuo ohjaamisensa kuntoon. Enää ei nuo hylsytkään harmita niin paljoa, kisoja kuitenkin tulee aina uusia. :)

3 kommenttia: