31.12.2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Niin on tämäkin vuosi tullut päätökseensä! Me vietetään Lunan kanssa hyvin rauhaisasti kotona Uusi Vuosi tällä kertaa. Tässä on niin paljon ollut menoa ja meininkiä, että on ihan mukava olla kotona välillä ja rentoutua, ja mikäs sen parempaa aikaa kuin kerrata vuoden 2013 tapahtumia!

Tähän vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista koiraharrastuksen osalta. On ollut niin toko- kuin agilitykisoja, valmennuksia, terveystuloksia, mahaongelmia... Paljon ollaan saatu uusia ystäviä ja koirakavereita Kankaanpäähän muuton jälkeen, joten en voi olla kuin tyytyväinen kuluneeseen vuoteen. Paljon ollaan koettu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta aina niistä ollaan selvitty. Vähän yllättävistä terveystuloksistakin ollaan päästy yli, ja agilityä harrastetaan C-lonkilla niin kauan kuin koiran kunto antaa myöten.





















Myös tavoitteisiin ollaan ylletty hyvin vuonna 2013. Tokossa tavoitteena oli saavuttaa TK1-tunnus, ja tästä tavoitteesta suoriuduttiin erinomaisesti. Nälkähän tosin kasvaa syödessä, ja jossain vaiheessa syksyä huomasin havittelevani jo starttia AVO-luokassa.. Tämä ei kuitenkaan toteutunut meidän paikkamakuuongelmien takia. Luna paineistui kun poistuin piiloon, mutta ollaan jo hyvää vauhtia päästy asiassa eteenpäin. Takapalkka on toiminut tässäkin asiassa erinomaisesti, ja uskon että kykenemme starttaamaan AVO-luokassa alkuvuodesta. Tokossa tavoitteena vuodelle 2014 on siis saada TK2-koulutustunnus ja alkaa tosissaan treenata VOI-luokan liikkeitä.

Agilityn osalta olen myös kokenut saaneeni tavoitteet suoritettua. Pystymme Lunan kanssa jo suorittamaan rataa, ja virallisetkin agilitykisat on jo korkattu, ja tiedossa on heti vuoden alussa kisoja sekä Noormarkussa että Seinäjoella. Agilityyn en suhtaudu yhtä kunnianhimoisesti kuin tokoon, sillä tiedän että agilityssä meillä on vielä pitkä matka hyviin ratoihin. Ohjaajana olen vielä hyvin hidas ja kömpelö, joten parannettavaa on _paljon_. Vuodelle 2014 tavoitteeksi voisinkin ottaa 1-luokassa ainakin yhden nollaradan saamisen. Mieleni tekisi laittaa tavoitteeksi 2-luokkaan nousun, mutta se taitaa vielä meidän osaamistasolla olla kaukainen haave..

Tavoitteena (tai toiveena pikemminkin) on myös se, että Luna pysyisi terveenä. Ollaan kamppailtu Lunan mahaongelmien takia jo pariinkin otteeseen tänä vuonna, joten toivon todella että vuonna 2014 pysyttäisiin terveenä. Raakaruokintaan siirtymisen jälkeen maha on ollut jo paljon parempi, ja uskon että kun jatkossakin jatketaan samaa linjaa niin maha pysyy kunnossa. Luna on hieman lihonnutkin, mutta painoa saisi silti tulla vielä hieman lisää.

Toivon että tuleva vuosi tulee olemaan vähintään yhtä hyvä, ja haluankin toivottaa blogin lukijoille oikein mukavaa alkavaa Uutta Vuotta 2014! :)


24.12.2013