5.3.2013

Terveystuloksia

Tultiin sitten Lunan kanssa juuri äsken Ventelän vastaanotolta lonkka- ja kyynärkuvauksista. Jännitti aivan hirveästi kun mentiin paikan päälle, enkä ensinnäkään meinannut muistaa missä koko klinikka sijaitsee. Se on aika syrjässä, että varmaan ulkopaikkakuntalaiselle aika vaikea löytää kun itselläkin oli vähän vaikeuksia.

Päästiin paikalle ja melkein heti päästiin sisälle, Lunalle lyötiin nukutusaineet suoneen ja se kupsahti lähes saman tien. Melkein puoli tuntia sain jännityksellä odotella tuloksia, kunnes lopulta Luna tuotiin huoneesta heräilemään ja minä pääsin sisälle kuulemaan tuomion. Ventelä näytti mallikuvaa ja Lunan lonkkakuvia, ja heti näin kyllä itsekin että nyt ei kyllä ole A/A tulosta tiedossa. Lunan lonkkamalja ei ollut niin tasaisesti kiinni kuin toivoisi (jos nyt ilmaisen asian oikein..), ja eläinlääkärin mielipide olikin että B tai C -lonkkia siinä katsellaan. Ventelä kuitenkin totesi että B/B olisi hänen mielestään oikea tulos. Hädissäni ensikertalaisena kysyin että kuinkas meidän agilityura nyt sitten, mutta Ventelä naurahti että ei mitään hätää, ei vaikuta mitenkään.

Mitä muut agilityn harrastajat on mieltä, voiko tälläisellä tuloksella tulevaisuudessa olla haittaa jos alan kisata koirani kanssa? En ole kauhean tietoinen näistä asioista, joten kommentteja otan mielelläni vastaan. En halua koiralleni aiheuttaa vanhuudenvaivoja! :(

Kyynärät oli 0/0, niissä ei mitään epäselvyyttä ollut. Menin odotustilasta hakemaan Lunan tutkimuksen maksettuani, ja samalla hetkellä ovi käy ja Luna pomppaa ylös ja lähtee horjuen juoksemaan karkuun. Raukka-parka, yritti sokeasti sitten suunnistaa luokseni kun kutsuin. Tuossa se nyt kuolaa ja puuskuttaa sohvalla.







Pakko myöntää että harmittaa vähän kun ei sitä haluttua A/A tulosta tullut. Onneksi Luna ei kuitenkaan ole jalostuskoira, ja huonomminkin voisi tietysti olla. Mutta harmittaa silti. Ja nyt mietityttää jatkot, että miten vaikuttaa koiran vanhentuessa. Pitää varmaan jatkossa käydä lonkat kuvauttamassa säännöllisesti, ettei tule mitään ikäviä yllätyksiä. Eniten toivon ettei tulekin C/C:nä takaisin, sitten kyllä harmittaa vielä enemmän!

 


1 kommentti:

  1. Voi harmi, ettei ollut ihan priima, mutta jos B:nä tulee takaisin niin ei mitään hätiä, kuulemma B:n lonkat on ihan hyvät eikä aiheuta mitään ongelmia. Ja jos Ventelä sanoi että B, niin tuskin tulee huonompana takaisin, näin olen kuullut. Meillekin se sanoi A/B ja molemmat tuli A:na takaisin. Eli toivotaan, ettei nyt ainakaan C:nä tule, ja epäilen kyllä vahvasti.

    VastaaPoista