11.10.2012

Ensimmäinen agility-tunti!

Hihhei viimeinkin päästiin kokeilemaan agilityä! Kun koiraa olin hankkimassa ajattelin että agility tulee olemaan se 'meidän juttu' mutta toko veikin niin kovaa mukanaan että agility jäi aloittamatta. Nyt meille tarjoutui sattumusten kautta paikka KSKY:n kautta päästä Kirsin vetämään harjoitusryhmään. Oli oikea lottovoitto, täällä kun nuita agility-treenejä tuntuu niin kovin vähän olevan.

Mutta tosiaan, seitsemän aikaan suunnattiin Niinisaloon maneesille, jossa en itse ollut ollut vielä lainkaan. Tokon aloitin keväällä jolloin treenit olivat siirtyneet jo Kuninkaanlähteen kentälle. Meillä menikiin siis hetken aikaa löytää paikka kun oli hieman syrjässä, mutta pienen seikkailun jälkeen päästiin perille. Paikalla olikin jo Kirsi koiriensa kanssa (mukana oli myös Lunan rakas ystävä Perla) ja muutama muu koira, aika monta kultaista noutajaa (3) oli ryhmässä sekä westie ja meidän yllätykseksi jopa yksi sheltti! Sattuipa olemaan vielä blue merlekin. :)

Siinä sitten aluksi seurailtiin muiden touhuja ja tehtiin kontaktiharjoituksia parilla esteellä. Vähän hukassa oltiin aluksi kun agility on minulle täysin uusi juttu, mutta katselemalla oppii kummasti. Keppejä kokeiltiin ja Luna tuntui niiden ideaa tajuavan aika nopeastikin. Putki oli Lunalle kauhistus, mutta muutaman toiston jälkeen sekin sujui jo mukavasti. Ainoa ongelma oikeastaan on se ettei omistaja meinaa pysyä koiransa perässä. :D Luna oikein elementissään kun saa juosta ja riehua niin paljon kuin jaksaa.

Että semmonen oli meidän eka tunti. Kateellisena katselin kun osa niin hienosti jo meni rataa, mutta ehkä mekin sitten joku päivä. :) Tästä tuli nyt kuvaton päivitys, on ollut niin huonoja kelejä ettei ole päässyt kuvailemaan pihalle lainkaan.

Seuraavaksi voisinkin laittaa pienen kuvapäivityksen, näkisitte kuinka karvaton minun lapsi on tällä hetkellä! Ihana karvanlähtö..

1 kommentti:

  1. Hienoa että pääsitte kurssille! Älä kuules välitä vaikka ekan kerran jälkeen ei vielä sujuisikaan, sitten kun Luna oppii esteet (kannattaa opetella ne kunnolla heti alkuun) niin sitten se vasta hienoa alkaa olemaan kun pääsee rataa tekemään :) Meilläkin nyt jotain reilut 15 tuntia takana ja vasta viimeaikoina ollaan alettu tekemään radanpätkiä kun esteitä on joten kuten hallussa :) Tsemia treenaamiseen!

    VastaaPoista